Riippuvuus sairautena
Riippuvuus sairautena on yksi sairaus, jolla on monta ilmenemismuotoa. Ihmiselle voi kehittyä fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen riippuvuus tai ne voivat ilmentyä samaan aikaan.
Sosiaalinen riippuvuus on riippuvuutta ryhmään, jossa riippuvuutta aiheuttavaa toimintaa harjoitetaan tai ainetta nautitaan. Sen synnyttää ja sitä ylläpitää ryhmään kuuluvuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunne. Sosiaalinen riippuvuus voi ilmetä jo ennen riippuvuussairautta.
Psyykkisestä riippuvuudesta on kyse silloin, kun
toiminta tai tietyn aineen käyttö on opittua käyttäytymistä, eli siitä on tullut
tapa hakea pikatyydytystä ja/tai pakokeinoa vaikeista asioista. Riippuvuutta
aiheuttavan toiminnan tai aineen puute aiheuttaa mm. hermostuneisuutta,
ahdistuneisuutta, masennusta, passiivisuutta ja aloitekyvyttömyyttä.
Ihminen on fyysisesti riippuvainen, kun elimistö on tottunut toimintaan ja/tai aineen olemassaoloon ja osaa kaivata sitä ”normaalin” olotilan saavuttamiseksi. Päihderiippuvuuden ollessa kyseessä tapahtuu toleranssin eli sietokyvyn kasvua, ja sen myötä myös annoskoot suurenevat. Fyysiseen riippuvuuteen liittyvät selkeät fyysiset vieroitusoireet, esim. erilaiset kivut, kouristukset, vapina, univaikeudet, kuumeilu ja hikoilu.
Riippuvuus voi kehittyä mihin tahansa aineeseen tai toimintaan, josta ihminen saa mielihyvän tunteen (syöminen, imppaaminen, pelaaminen, pistäminen, viiltely, seksi, juominen, huumeiden käyttö, laihduttaminen, liikunta jne.) Mitä nopeammin aine tai toiminta tuottaa tyydytystä, sitä helpommin se synnyttää riippuvuutta.
Kun toimintaa on toistettu tarpeeksi usein, aine tai toiminta alkaa hallita muuta elämää syrjäyttäen muut tärkeät elämänalueet ja tarpeet.
Riippuvuussairaudessa jossa normaalin olotilan ja toimintakykyisyyden ylläpitäminen edellyttää sen aineen nauttimista tai sitä toimintaa, johon riippuvuus on syntynyt.
Riippuvuudesta saat tietoa myös A-klinikkasäätiön ylläpitämästä Päihdelinkistä.



