TIEDOTE 15.4.2010
Movia ja Irti Huumeista edelläkävijöitä autokoulun päihdevalistuksessa
Valtakunnallinen liikennekoulu Movia ja Irti Huumeista ry ovat aloittaneet valtakunnallisesti ainutlaatuisen yhteistyön, jossa päihdekoulutus otetaan osaksi autokoulun opetusta.
Käytännössä tämä tarkoittaa päihdealan ammattilaisten suunnittelemaa ja Irti Huumeista ry:n vapaaehtoisten toteuttamaa kahden tunnin mittaista tietoiskua päihteistä ja niiden vaikutuksesta liikennekäyttäytymiseen.
Autokoulussa päihdekoulutus on viety sinne, missä se tavoittaa valtaosan nuorista. Vuonna 2008 myönnettiin noin 70 000 henkilö- ja kuorma-autokorttia ja lähes 6000 moottoripyöräkorttia. Kortin saaneista noin 90 % oli alle 25-vuotiaita. Päihdekoulutuksen tarkoituksena on antaa totuudenmukainen kuva päihteistä – Suomen liikenteen suurimmasta riskitekijästä. Autokoulussa opiskeleva saa myös ajankohtaisia tietoja, joiden avulla voi miettiä omaa suhdettaan päihteisiin.
Huumekuskit liikenteessä alkavat olla jokapäiväisiä uutisia. Huumejuopumusten määrä onkin nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kiinniottotilanteessa huumekuskien paot ovat usein häikäilemättömiä ja vaarallisia. Poliisin tilastojen mukaan takaa-ajoja on maassamme vähintään tuhat vuodessa, pääkaupunkiseudulla muutama joka viikko. Yleisimmin liikenteessä tavattu huume on amfetamiini, mutta myös kannabista ja lääkeaineita (esim. diatsepamia) tavataan melko paljon.
”Movia on valtakunnallinen, turvallisen liikennekulttuurin kouluttaja ja puolestapuhuja. Päihdeopetus on Movian valitsema tapa kantaa yhteiskuntavastuuta ja puuttua liikenteessä jatkuvasti kasvavaan päihdeongelmaan”, toteaa Movian toimitusjohtaja Riku Ryödi.
Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Jukka Riipinen iloitsee yhteistyöstä Movian kanssa. ”Tässä sekä Movialla että Irti Huumeista ry:llä on hyvä yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuus. Autokoulua käyvistä nuorista kasvaa huomisen vanhempia. On erinomainen asia, että he voivat käsitellä autokoulussa myös omaa suhdettaan päihteisiin”, Riipinen toteaa.
Päihdeopetusta saavat tällä hetkellä Movian oppilaat pääkaupunkiseudulla, Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kevään kuluessa koulutus laajenee myös Keski-Suomeen.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Riku Ryödi, Movia, puh. 040 503 3923, riku.ryodi@movia.fi




