Ajankohtaista

Hae tuetulle täysihoitolomalle

Kevättä on jo ilmassa, joten suunnataan katseet kohti tulevaa kesää. Tänä vuonna Läheis- ja perhetyön keskuksen tuettu täysihoitoloma järjestetään: 31.7.-5.8.2017 Lomakoti Kotoranta on Nurmijärvellä. Leiri toteutetaan täyshoidolla, sisältäen aamiaisen, lounaan ja päivällisen sekä lomakohteen toteuttaman lomaohjauksen sekä Irti Huumeista ry:n ohjaamat vetaistukiryhät

Haku aika lomalle: 2.3–2.5.2017 Lomakohteen kotisivut www.kotoranta.fi

Loman tavoitteena on tukea jaksamista silloin kun elää perheessä huumeita käyttävän perheenjäsenen kanssa. Elämä lähisuhteessa päihderiippuvaisen henkilön kanssa on erilaista. Se voi olla jatkuvaa tunteiden vuoristorataa tai toistuvia yksinäisyyden kokemuksia. Leiriltä saa perheen elämäntilanteeseen ammatillista apua sekä vertaistukea toisilta samassa tilanteessa olevilta. Tule mukaan ja irrottaudu omista arjen rutiineistasi, saat tilanteeseen välimatkaa ja varmasti uusia vaihtoehtoisia ajatuksia sekä näkökulmia haastavaan suhteeseen.

Leirillä on kaksi erillistä ryhmää

Tämän vuoden yhtenä teemana on surun käsittely sekä miten pidän toivoa yllä? Suru voi liittyä läheisen huumeidenkäyttöön tai siihen, että on menettänyt läheisensä huumeiden käytölle.

Läheis- ja perhetyönkeskukselle on varattu lomakeskuksesta paikat 25 henkilölle, sisältäen ohjaajat. Leirin omavastuuosuutena peritään osallistujilta 18e/vrk (yhteensä 90e) ja muutoin kaikki kulut tuetaan Veikkauksen varoista. Leiri toteutetaan yhteistyössä tutun yhteistyökumppanin Hyvinvointilomien kanssa.

Voit tulostaa hakukaavakkeet netistä, manuaalisesti täytettäviä hakukaavakkeita voit tilata toimistolta puh.010 8303400 sekä toimisto@hyvinvointilomat.fi

Hakemukset voi postittaa : Leea Seger Irti Huumeista ry Mariankatu 13 A 1 00170 Helsinki Lisätiedustelut: Leea Seger 040 774 1593 tai leea.seger@irtihuumeista.fi


Palaa otsikoihin



Viimeksi päivitetty

23.2.2017

Tampereen seutu

22.2.2017

Vertaistukiryhmät

20.2.2017

Liity jäseneksi