Ajankohtaista

27.6.2012 13.05

Noin 9 miljoonaa nuorta Euroopassa on käyttänyt kannabista viimeisen kuukauden aikana

Tämän kertoo Euroopan huumausaineiden seurantakeskuksen EMCDDAn 26.6.2012 julkaisema raportti Cannabis production and markets in Europe.

Kannabis on eniten viljelty laiton huumekasvi maailmassa ja eurooppalaiset sen suurkuluttajia. Kotona kasvatetun kannabiksen osuus kaikesta kannabiksen myynnistä on noussut kaikkialla Euroopassa, erityisesti Suomessa, Belgiassa, Tanskassa, Hollannissa ja Englannissa, kertoo juuri ilmestynyt EMCDDAn raportti.

 

Lisääntynyt tarjonta näkyy myös käytössä: Raportin mukaan yli 78 miljoonaa 15 – 64-vuotiasta eurooppalaista on kokeillut kannabista ja noin 9 miljoonaa nuorta (15 – 34-vuotiasta) eurooppalaista on käyttänyt sitä viimeisen kuukauden aikana.

EMDCCAn johtajan Wolfgang Götzin mukaan kaikki EU-maat raportoivat lisääntyneestä kannabiksen kotikasvatuksesta ja sen aiheuttamista turvallisuus- ja terveyshaitoista.

Kannabiskaupassa liikkuu pääasiassa marihuanaa ja hasista, mutta niistä on olemassa lukuisia ja vaikutuksiltaan erilaisia yhdistelmiä. Tarjonnan monimuotoisuudesta raportti toteaakin: ”Tilanne on samantyyppinen, kuin jos tarkasteltaisiin alkoholin käyttöä, mutta ei pystyttäisi erottamaan oluen, viinin ja viskin kulutusta.”

 

Euroopplaiset ovat olleet yli 30 vuotta hasiksen (kannabishartsin) suurkuluttaja. Lähes kaikki hasis tuodaan muualta, suurin osa Marokosta Espanjan ja Portugalin kautta, kertoo raportti. Vuosittain Euroopassa takavarikoidusta 700 tonnista kannabista noin 600 tonnia on hasista.

 

Euroopan kannabismarkkinat ovat raportin mukaan hyvin organisoituneet ja rikollisjärjestöt tekevät kannabiksella tuottavaa kauppaa. On tapahtunut suuri muutos sitten 1960-luvun, jolloin kannabista kaupittelivat pääasiassa amatööriharrastajat.

 

Lue lisää raportista http://www.emcdda.europa.eu/news/2012/5


Palaa otsikoihin