Onko realismia jättää huumeriippuvuuteen sairastunut hoitamatta?

Toiminnanjohtaja Jukka Riipisen kannanotto Helsingin Sanomien 25.10. julkaisemaan artikkeliin Helsingin huumekuntoutuksen kiristymisestä. Kannanotto julkaistiin Helsingin Sanomien Mielipiteitä-osastolla 26.10.

Helsingin kaupungin sosiaalisen kuntoutuksen päällikkö Mari Aalto toteaa, että Helsinki hylkää huumehoidossa optimismin ja korvaa sen realismilla, ja että siksi opioidiriippuvaiset jaetaan kahteen kastiin heidän motivaatiostaan riippuen: motivoituneet saavat korvaushoidossa kuntoutusta ja motivoitumattomiksi luokitellut saavat ainoastaan korvaushoitolääkitystä.

Onko Helsingissä päihdehoidon päättäjissä henkilöitä, jotka eivät ymmärrä, että huumausaineriippuvuus on sairaus? Onko realismia jättää huumeriippuvuuteen sairastunut hoitamatta? Siitä lienee päihdehuoltolakikin jotain mieltä.

Minulle valtakunnallisen perhekeskeistä huumetyötä tekevän järjestön toiminnanjohtajana ajatus ihmisten kastittamisesta kahteen luokkaan on täysin absurdi. Tapaamme vuosittain yli 4000 huumeriippuvuudesta jollain tavalla kärsivää käyttäjää ja heidän läheisiään, joiden hätää ja tuskaa hoitoon pääsyn vaikeudesta kuulemme kerta toisensa jälkeen.

Nyt esitetty jako perustuu ilmeisesti ajatukseen, että sosiaalipuolen päättäjät ymmärtävät hoidettavan sen hetkisen elämäntilanteen niin hyvin, että heillä on oikeus ottaa itselleen valta päättää, ketä hoidetaan ja ketä ei, kenellä on motivaatiota ja kenellä ei. Miten tämä jako kahteen kastiin käytännössä tapahtuu, kuka päättää ja kenen puolesta? Missä on asioista päättävien henkilöiden etiikka ja moraali? Kuka heistä osaa ja uskaltaa sanoa, että sinua ei nyt enää kannata hoitaa tehokkaasti, kun tästä ei sen takia tule mitään, koska sinulla ei ole motivaatiota? Tiedän, että hoitohenkilöstö tekee erinomaista työtä, asennevamma ja paha sellainen onkin aivan muualla. Kun kerran kyse lienee rahasta, miksi sitä ei sanota suoraan, vaan sen sijaan syyllistetään huumeriippuvaisia?

Mielestäni on täysin käsittämätöntä, väärin, epäinhimillistä ja ihmisarvoa alentavaa lytätä ja ruoskia huumeriippuvaisia, jotka ovat sairaita, eivätkä itse kykene huolehtimaan asioidensa hoitamisesta saati itsestään, vielä tälläkin epäinhimisellä tavalla. On toki parempi, että näille ei-motivoituneille sairaille joita Aalto arvioi olevan noin kolmeneljäsosaa nykyisestä asiakaskunnasta, armollisesti tarjotaan heidän huonosta motivaatiostaan huolimatta haittoja vähentävää hoitoa, kuin että heidät jätetään kokonaan ilman korvaushoitolääkitystä.

Entä näiden ei-motivoituneiden huumeriippuvuussairaiden läheiset, mitä he tästä ajattelevat ja onko heitä otettu mitenkään huomioon? Heidän lapsiaan, puolisoitaan ja läheisiään tässä kastitetaan mainitulla tavalla. Tämä tietää sitä, että perheissä toivottomuus lisääntyy, ahdistus kasvaa ja kaikki voivat pahoin.

Kun tälle tielle nyt lähdetään, lienee vain ajan kysymys, että Helsinki ottaa mukaan kolmannenkin kastin, joiden suhteen Helsinki päättää, että heitä ei lainkaan tarvitse hoitaa. Tiedämme, että yksi riippuvuus johtaa helposti toiseen, joka johtaa kolmanteen ja niin edelleen. Sama koskee nyt aloitettua kastitusta. On todella vaikea uskoa, että elämme vuotta 2010. Moiset ajatukset ja toimet eivät kuulu yhteiskuntaan, jossa tänä päivänä elämme.

Jukka Riipinen

toiminnanjohtaja

Irti Huumeista ry

Palaa otsikoihin